Olemme hankkineet Agrikumppaneilta lomituspalveluja noin kolmen vuoden ajan. Heidän kauttaan on löytynyt tilallemme erittäin hyvä lomittaja. Lisäksi heiltä saa apua hallinnollisiin asioihin, ja he osaavat vastata kysymyksiimme. Voin suositella yhteistyötä heidän kanssaan, ja olen niin useita kertoja tehnytkin.

Atte Mäkitalo, Vehnävä Oy

Olemme hankkineet Agrikumppanien kanssa jyrsijätorjunnan palveluita sekä lomituspalveluita. Olemme tienneet yrityksen kauan ja tehneet yhteistyötä jo pitkään. Heidän kauttaan järjestyy luotettavasti paljonkin sesonkityövoimaa, jonka ammattitaito on kohdillaan. Lisäksi yrityksen läheisyys on tietysti etu.

Tero Rovio, Tero Rovio Oy

Lomitukset

Tarvitsetko lomittajaa tilallesi?

Tai työntekijällesi tuuraajaa?

Meillä on tarjota tilallesi osaavia lomittajia. Toimimme koko maan alueella, mutta päätoimialueemme on Lounais-Suomi. Tarjoamme lomituspalvelujamme itse järjestetyn lomituksen valinneille sekä tiloille, jotka eivät ole lomituspalvelujen piirissä. Meidän kauttamme hoituvat vuosilomat, tuettu maksullinen lomitus ja sijaisapu. Voit ottaa meiltä lomittajan myös pidemmän loman tuuraajaksi tai aputyövoimaksi kiireaikaan. Meiltä pidempikin lomitus onnistuu tarvittaessa saman henkilön tekemänä.

Voit myös osoittaa meille sopivan henkilön, jonka haluat lomittajaksesi. Palkkaamme henkilön ja hoidamme hänen työnantajamaksunsa, vakuutuksensa ja kaiken tarvittavan sekä laskutamme lomituksen sinulta.

Vaikka sinulla ei olisi lomaoikeutta, meiltä on mahdollista saada apuvoimaa, esim. omien työntekijöiden vapaapäivien ja kiire ajan tuuraamiseen. Meillä on tarjota lomittajia kaikkien tuotantosuuntien tiloille sekä myös konetaitoisia henkilöitä.

Kotieläintalous on erittäin sitovaa ja työssäjaksaminen vaatii lomaa, todellista ja huoletonta irtautumista arjen touhuista. Ota rohkeasti yhteyttä, jos et ole tyytyväinen nykyiseen lomituspalveluusi. Olemme joustava yhteistyökumppani ja viilaamme henkilö- ja tilakohtaisesti lomituspalikat kohdalleen!

Itse järjestetty lomitus on yrittäjäpohjaista

EU:n säädöksistä johtuen itse järjestetyssä lomituksessa korvataan vain yrityksen tai ennakkoperintärekisteriin merkityn ammatinharjoittajan (Agrikumppanit) tuottamat lomituspalvelut. Korvaus (30,07 euroa tunnilta vuonna 2023/ 31,60 euroa tunnilta vuonna 2024) maksetaan yritykselle tai ammatinharjoittajalle. Maatalousyrittäjä maksaa itse arvonlisäveron sekä sen osuuden laskusta, jota paikallisyksikön maksama korvaus ei kata.

Itse järjestettyä lomitusta ei korvata, jos lomittaja on työsuhteessa maatalousyrittäjään, toimii saman tilan yrittäjänä tai on tilan yrittäjän perheenjäsen. Korvausta ei myöskään makseta, jos palvelun on tuottanut tilan yrittäjien tai näiden perheenjäsenten kokonaan tai osittain omistama yritys.

Lomituspalvelu räätälöidään aina tilan ja tarpeen mukaan! Lomituskartta elää nyt jatkuvasti. Varmista, että saat lomailla rauhassa tulevaisuudessakin!

Ota rohkeasti yhteyttä yrityksemme lomitustiimiin

Lomituspalvelut , myynti
Sisko Ojala 
050 411 8845
sisko.ojala@agrikumppanit.fi